Finlands svenska skolhistoriska förening rf
www.skolhistoria.fi
Tutkimusraportti Suomen kouluntarkastajien merkityksestä koulujärjestelmän kehityksessä:
Tarkastajat olivat kansakoulujen tulisieluja
Olen entinen koulutoimentarkastaja ja runsaan kymmenen vuoden aikana olen tutkinut eri koulutushistoriallisia ilmiöitä. Raporttini ovat pääosin ilmestyneet ruotsiksi julkaisussa nimellä Skolhistoriskt Arkiv ja olen esittänyt niitä eri konferenssissa Suomessa ja Pohjoismaissa. Kirjoitan myös joka kuukausi suomeksi ja ruotsiksi blogin koulutushistoriallisella teemalla. Blogin pääsee lukemaan mm. yhdistyksemme kotisivun kautta. Nyt kohteenani on ilmiönä kouluntarkastus Suomessa.
- Tutkimukseni tarkoitus oli selvittää kouluntarkastuksen vaiheet Suomessa,
- kouluntarkastajien vaikutus koulujärjestelmän kehittämiseen, ja
- syyt, miksi tarkastus lopetettiin.
Menetelmänä olen käyttänyt elinkaariajattelua, jonka mukaan ilmiöllä on esihistoria, alkutaival, muutosvaiheita ja loppuvaihe. Koulutarkastuksen kohdalla nämä vaiheet seuraavat tiiviisti koulujärjestelmän ja koko maan kehitystä.
Tutkimuskohteeksi olen ottanut kansakouluntarkastajat ja tutkimusmateriaalina ruotsinkieliset kansakouluntarkastajat. Ruotsinkielisistä tämä otos on 100 %, mutta kaikista vain n. 10 %. Olettamukseni on, että vastaavat olosuhteet voi todeta suomenkielisella puolella.
Kouluntarkastuksen esihistoria juontaa juurensa Ruotsin 1700-lukuun, jolloin pyrittiin levittämään lukutaitoa kansalaisten kesken. Lailla annettiin vastuu lasten lukukyvystä vanhemmille. Hiippakunnat saivat tehtäväkseen perustaa kouluja alueelleen. Papit piti palkata koulumestarit ja seurata, että nämä suorittivat tehtävänsä.
Ruotsin koulutusjärjestelmä jatkui Suomessa vielä puoli vuosisataa sen jälkeen, kun Suomesta oli tullut Venäjän Suurruhtinaskunta. 1800-luvun keskivaiheella saapui kansakouluidea Suomeen ja ruvettiin perustamaan yksityisiä kansakouluja. Kansakoulujen oppilaiden piti saada sekä sellaisia teoreettisia tietoja, että käytännöllisiä taitoja, joiden siihen aikaan katsottiin olevan välttämättömiä yhteiskunnassa. Uskonto oli niistä vain yksi, lukemisen, kirjoittamisen, laskemisen ja kädentaitojen lisäksi. Kansakoulussa oli alussa vain neljä luokkaa ja sisäänpääsyvaatimuksena oli, että oppilas osasi lukea ja kirjoittaa. Siksi kansakoulun katsottiin olevan korkeampi koulutusmuoto, kuin pitäjän- ja lukkarinkoulut.
Pitkän julkisen keskustelun jälkeen perustettiin Suomeen 1870-luvulla kunnallinen kansakoulujärjestelmä, Kouluylihallitus ja kansakoulunopettajaseminaareja. Uno Cygnaeuksesta tuli ensimmäinen kansakouluntarkastaja, mutta kansakoulujen määrän lisääntyessä tarvittiin lisää tarkastajia.
Kouluntarkastuksen esihistorian jälkeen erotan kolme vaihetta sekä loppuvaihe:
- 1869 – 1918 Venäjän aika, Kouluylihallituksen perustamisen jälkeen
- 1919 – 1939 Sotia edeltävä aika, Kouluhallituksen perustamisen jälkeen
- 1940 – 1970 Sotien jälkeinen aika, ennen peruskoulun käynnistämistä
- 1970 – 2010 Lääninhallitusten kouluosastot, eli peruskouluaika
Alussa kaikille kunnan lapsille perustettiin vain yksi kansakoulu. Siinä opetettiin suomeksi, ruotsiksi, joskus venäjäksikin. Varhaisessa vaiheessa kansakouluntarkastajat huomasivat kuitenkin, että opettaminen useilla kielillä vaati opettajilta liikaa aikaa. Heidän aloitteestaan alettiin jo 1880-luvulla siksi jakaa koulut oppilaiden kielten perusteella. Myös tarkastuslaitos jaettiin vähitellen kielellisesti, jotta suomenkieliset kansakoulut saisivat suomenkielisiä ja ruotsinkieliset ruotsinkielisiä kansakouluntarkastajia.
Käsitteenä kouluntarkastus on Maritzen määritellyt yksittäisten koulujen tarkkailua olemassa olevan tiedon perusteella. Kansakouluntarkastuksen tehtävät määriteltiin kansakoululaissa. Kansakoulunopettajilta puuttui alussa useimmiten virallinen koulutus. Siksi kansakouluntarkastuksen oli oltava perusteellinen ja rakentava. Kansakouluntarkastajan tehtävänä oli seurata ja ohjata opettajia toimimaan seminaarissa opetettujen periaatteiden mukaan.
Venäjällä vallitsi tsaarinaikainen virkamiesvalta, joten kun keisarillinen kansakouluntarkastusjärjestelmä perustettiin, tarkastajille annettiin runsaasti arvovaltaa. He matkustivat jopa parivaljakolla lämmitetyssä vaunussa kunnasta kuntaan tarkastamassa kouluja. Kansakouluntarkastajien tärkeyttä osoitti myös se, että heille uskottiin muitakin tehtäviä yhteiskunnassa koulumaailman ulkopuolella.
- 1870-luvulla: Uno Cygnaeus perusti kansakoulunopettajaseminaareja
- 1880-luvulla: K.V.Forsman perusti kansakouluja
- 1890-luvulla Emil Böökista ja Albert Liliuksesta tuli professoreita
- 1920- ja 1930-luvuilla: Hjalmar Björkwall, Hugo Högnäs ja Johannes Åbonde olivat tärkeitä vaikuttajia, Johannes Qvistista tuli professori.
- 1940- ja 1950-luvuilla: Ernst August Mitts ja Valter Blomqvist olivat tärkeitä vaikuttajia, Gösta Cavonius ja Klas Wallin tulivat Kouluhallituksen ruotsinkielisen osaston osastopäälliköiksi
- 1960 ja 1970-luvuilla: Nils Lindfors, Clara Granberg ja Harri Hoffman osallistuivat lääninhallituksen osastopäälliköinä peruskoulun perustamiseen, Paul Jansson vaikutti ruotsinkieliseen musiikkielämään, Samuel Lindgren ja Lennart Winqvist tulivat Kouluhallituksen ruotsinkielisen osaston päälliköiksi.
Tutkiessani erityisesti ruotsinkielisiä kansakouluntarkastajia, olen kerännyt heidän elämänkertojansa ja todennut, että Venäjän ajan tarkastajista Uno Cygnaus ja K.V. Forsman olivat erityisen innokkaita vaikuttamaan kansakoulujen perustamiseen. Emil Böökistä ja Albert Liliuksesta tuli sen sijaan professoreita.
Uno Cygnaeus, oli jo kansakoulun perustamisvaiheessa 1870-luvulla toivonut, että siitä tulisi maalle yhteinen perustavanlaatuinen koulu. Herrojen ja tavallisen kansan välinen sosiaalinen kuilu oli kuitenkin vielä liian suuri, jotta ajatus silloin olisi voinut toteutua. Kirkon vaikutusvalta jatkui vielä vahvana. Venäjän vallan aikana ehdittiin kuitenkin perustaa paljon kansakouluja. Siinä tarkastajat olivat usein tärkeimpiä innoittajia. Sen sijaan mitään uudistuksia ei kuitenkaan pystytty saamaan aikaan, koska venäläiset pelkäsivät niiden aiheuttavan uudistusvaatimuksia myös muualla suuressa valtakunnassa.
Itsenäistymisen ja sisällissodan jälkeen kansakoulun tärkeimmäksi tehtäväksi tuli herrojen ja tavallisen kansan välisten erojen vähentäminen ja kansan yhdistäminen. Siksi jo kolme vuotta sodan jälkeen otettiin oppivelvollisuus käyttöön vuonna 1921. Kansakouluntarkastajille tuli kova työ vakuuttaa vanhempia ja työnantajia siitä, että lapsille oli hyödyllisempi istua lukemassa koulupenkillä kuin olla töissä pelloilla tai verstaissa. Lukutaidon opettaminenhan oli ollut perheiden tehtävä. Rikkaimmilla perheillä oli ollut mahdollisuus laitaa lapsensa yksityisiin, pienten lasten kouluihin. Siksi tärkeäksi osaksi oppivelvollisuuslaissa tuli pienten lasten koulujen sisällyttäminen kansakouluun alimpina luokkina, 1 ja 2, joissa lukemisen, kirjoittamisen ja laskemisen perusteet opetettiin myös vähävaraisempien perheiden lapsille.
Kansakouluntarkastajat tukivat aktiivisesti oppivelvollisuuslakea ja yrittivät innoittaa kuntien päättäjiä uusien kansakoulujen. Kouluntarkastusta varten laadittiin tarkat tarkastuskaavat. Tarkastajia palkattiin kaikenlaisiin tehtäviin myös koulutussektorin ulkopuolella. Monet olivat pankinjohtajina, kunnanvaltuuston tai seurakuntaneuvoston puheenjohtajina. Toiset olivat sosiaalisesti tai kulttuurisesti aktiivisia paikallisten urheilujärjestöjen perustajina, kirjailijoina tai musiikkielämässä kuorojen perustajina tai kuorojenjohtajina. Monet olivat silloisen opettajalehden päätoimittajia tai tarkastajahdistyksen johtohenkilöitä. Toiset nousivat Kouluhallituksen tai vastaaviin johtotehtäviin. Erityisen tärkeitä ruotsinkielisiä kansakouluntarkastajia olivat Hjalmar Björkwall, Hugo Högnäs ja Johannes Åbonde. Johannes Qvististä tuli professori.
Jo Suomen sodan aikaan 1940-luvulla ruvettiin keskustelemaan yhtenäisyyskoulusta. Sodan jälkeen 1940-luvulla yhteiskuntaluokkien välinen etäisyys oli vähentynyt. Kansakouluntarkastajat työskentelivät kansalaiskoulujen ja maaseudun asukkaille ja vähävaraisemmille perustettujen kunnallisten keskikoulujen perustamisen puolesta. Tärkeitä ruotsinkielisiä kansakouluntarkastajia olivat ennen peruskoulun aikaa Ernst August Mitts ja Valter Blomqvist. Gösta Cavoniuksesta ja Klas Wallinista tuli peruskoulun perustamisen yhteydessä Kouluhallituksen ruotsinkielisen osaston päälliköitä.
1940-luvulla nimitettiin ensimmäinen suomenkielinen naispuolinen tarkastaja. Hän sai vähän ajan kuluttu useita naispuolisia kollegoja. Ruotsinkielisellä puolella Clara Granberg oli ensimmäinen 1970. Tämä kehitys vaikutti myös siihen, että kansakoulun poika- ja tyttöluokista vähitellen luovuttiin. Tämä kehitys saavutti huippunsa 1970-luvulla, kun peruskoulu otettiin käyttöön luonnollisesti yhteiskouluna. 1900-luvun lopussa oli useissa kunnissa aloitettu järjestää esiopetusta 6-vuotiaille. Tarkastajien viimeisempiin tärkeisiin saavutuksiin kuului lausunto yleisen esiopetuksen aloittamisen puolesta.
1960 ja 1970-luvuilla: Nils Lindfors, Clara Granberg ja Harri Hoffman osallistuivat lääninhallituksen varaosastopäällikköinä peruskoulun perustamiseen, Paul Jansson vaikutti ruotsinkieliseen musiikkielämään, Samuel Lindgrenistä ja Lennart Winqvististä tuli Kouluhallituksen ruotsinkielisen osaston päälliköitä.
Kansakouluntarkastajat vaikuttivat siis ratkaisevasti siihen, että
- 1870-luvulla: Kansakouluja perustettiin jokaiseen kuntaan.
- 1880-luvulla: Kansakoulujen opteuskieli määriteltiin.
- Vuonna 1921: Oppivelvollisuus otettiin käyttöön ja pienten lasten koulut yhdistettiin kansakouluihin.
- 1940-luvulla: Kansalaiskouluja ja kunnallisia keskikouluja alettiin perustaa.
- 1970-luvulla: Peruskoulu otettiin käyttöön,
- 1998-luvulla: Yleinen esiopetus aloitettiin 6-vuotiaille.
Keskustelussa peruskoulusta kyseenalaistettiin myös kouluntarkastajien tehtäviä. Kouluhallituksen pääjohtaja Erkki Aho lausui 1975, että kouluntarkastus pitää lakkauttaa. Uno Cygnaeuksen unelma oli toteutunut, koska yleinen perusopetus kaikille maan lapsille oli saatu aikaan. 1980-luvun alussa Kouluhallituksen talousarviota kevennettiin siirtämällä kouluntarkastus Kouluhallituksesta lääninhallituksille, johon muodostettiin kouluosastoja. Tällä tavalla kansakouluntarkastajien suora yhteys Kouluhallitukseen katkaistiin ja tarkastusohjeet purettiin. Perinteinen kouluntarkastus lopetettiin asetuksella vuonna 1987. Läänien lopettamisen yhteydessä vuonna 2010 kouluosastotkin lopetettiin ja jäljelle jäävät tehtävät siirrettiin muille elimille. Tätä aikaa voi pitää kouluntarkastuksen viimeisenä vaiheena. Näin siirryttiin ajan hengen mukaan lupatoiminnasta jälkeenpäin toimivaan arviointitoimintaan.
Syyt miksi tarkastustoiminta lopetettiin:
- 1950-luvulla Kouluhallitus lopetti tarkastuksen valvontavälineiden käytön ja tarkastajien täydennyskoulutuksen,
- 1970-luvulla kouluntarkastus siirrettiin Kouluhallitukselta lääninhallituksiin ja opettajien koulutus seminaareista yliopistoihin sekä kouluissa siirryttiin käyttämään peruskoulun opetussuunnitelmaa viimeistään 1977,
- 1980-luvulla yleisön kielteinen asenne tarkastuksiin ja puoluepoliittiset intressit vähensivät keskushallinnon ohjausta,
- 1990-luvulla tuli valtaan näkemys, että päätöksenteon desentralisointi kouluihin lisäisi heidän vastuutaan opetuksen laadusta ja uudet ja tieteellisemmät arvointivälineet korvaisivat kouluntarkastuksen
- 2010 Lääninhallitukset ja niiden kouluosastot lopetettiin
Oliko Esko Aho sitten oikeassa, että tarkastajat olivat tehneet tehtävänsä, kun peruskoulu perustettiin? Heikki K.Lyytisen mukaan syynä oli poliittinen taistelu vaikutusvallasta peruskoulussa. Taistelun osapuolet olivat kokoomuslaiset, jotka katsoivat peruskoulun olevan keskustalaisten ja sosiaalidemokraattisen pyrkimys kehittää maata tasa-arvoisempaan suuntaan, jossa opettajat olisivat koulutuksen keskipisteessä. Myöhemmin on ilmennyt, että oikeistovoimat perustivat salaseuran, johon kuului useita Opetushallituksen virkamiehiä. Vaikuttamalla opetussuunnitelmiin he jarruttivat kehitystä. Vähän vahingossa tarkastajat joutuivat molempien ryhmien ristituleen. Sosialisteille ja keskustalaisille he edustivat vanhaa hierarkkista ylivaltaa ja kokoomuslaisille he eivät riittävästi tukeneet lahjakkaat ja resurssirikkaat oppilaat suurkaupungeissa.
Kun kävin läpi tarkastajien elämänkertoja, selvisi, että heitä voidaan melko selkeästi jakaa kolmeen ryhmään. Löydetyt ryhmät nimesin urantekijöiksi, idealisteiksi ja yleismiehiksi. Tarkastajista monet kuuluivat kahteen ryhmään. He olivat esimerkiksi sekä idealisteja, että urantekijöitä eikä kaikkia tarkastajia voi lukea kansakoulun tulisieluiksi. Taulukosta näkee, että Venäjän aikana kansakouluntarkastajista suurin ryhmä kuului idealisteihin, peruskoulun aikana sen sijaan yleismiehiin, jotka etenivät yhteiskunnassa usein koulumaailman ulkopuolella.
Ajanjakso urantekijät idealistit yleismiehet
Venäjän aika 5 21 12
Ennen sotaa 0 18 17
Sodan jälkeen 3 2 6
Peruskouluaikana 1 1 15
Yhteensä 9 42 50 N= 51
Prosentti 18 % 80 % 98 %
Tarkastuksesta luopuminen seurasi useita uusia ilmiöitä.
Nyt jälkeenpäin voi todeta, että peruskoulun PISA-tulokset alkoivat laskea 2000-luvulla, kun kouluntarkastuksesta oltiin luopumassa.
- Valitusten ja kantelujen räjähdysmäinen kasvu,
- Tarkastajien mahdollisuudet vaikuttaa peruskoulun varattuihin määrärahoin hävisi,
- PISA-tulokset alkoivat laskea vuoden 2000 jälkeen.
Lähteet:
Aminoff, K.G. Kansakouluasiain Tietokirja sisältäen voimassa olevat asetukset, kiertokirjeet y.m. ennakkopäätöksiä, selityksiä ynnä kaavoja. Helsinki 1914.
Cavonius, Gösta: Folkskollärarnas föregångare i Finland. Klockare och skolmästare under frihetstiden. Helsingfors 1943.
Cavonius, Gösta: Från läroplikt till grundskola, Borgå 1978.
Folkskolförordningen: Hans kejserliga majestäts nådiga förordning angående organisation af folkskolwäsendet i Storfurstendömet Finland. No 12. 11 Maj 1866
Folkskollag 247/1957 Folkskolförordningen 321/1956
Förordning om anordnande av undervisning i det andra inhemska språket och i främmande språk i folkskolan 251/1965.
Förordning om skolavdelning på länsstyrelse. Nr 81/30.1.1970. Ersatt genom Nr 46/14.1.1982.
Förordning om yrkesutbildningsstyrelsen. Nr 687/24.6.1987.
Förordning om överföring av vissa ärenden från skolstyrelsen till länsstyrelserna Nr 82/30.1.1970.
Gripenberg, Martin: Hangossa siirtyminen peruskouluun oli takertua kieliriitaan, ingår i Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seuran vuosijulkaisu 2013, 154-178.
Gripenberg, Martin: Hur gick det med skolinspektionen i Finland? Blogginlägg på WordPressbloggen Skolhistoriafi. Oktober 2014.
Gripenberg, Martin: Två nyländska yrkesskolor utveckling. Ingår i Skolhistoriskt Arkiv nr 34. 59-103. Helsingfors 2015.
Harju, Aaro: Maalaiskansakoulujen tarkastustoimi vuosina 1861-1921. Studia Historica Jyväskyläensis 38. Jyväskylän yliopisto Jyväskylä, 1988.
Harisalo, Risto: Julkinen koululaitos vedenjakajalla:Vapaakuntakokeilun näkymättömät mahdollisuudet, teoksessa Lohkouttava peruskoulu (Toim. Piia Seppänen, Mira Kalalahti, Risto Rinne ja Hannu Simola). Jyväskylä, 2015.
Hoefle, Manfred: Managerism – Corporate Leadership in Discurs, 2010.
Jurama, Veikko; Karttunen, Toivo J.: Kouluntarkastajat. Sattumia ja ajankuvauksia kahdelta vuosisadalta. Jyväskylä, 1990.
Karttunen, M.O.: Kansakouluntarkastajat ja heidän seuraajansa. Suomen koulutoimen piirihallinnon tarkastajamatrikkeli 1861-1980. Turku 1983.
Kevin, Torbjörn: Källskyddet en grundbult. Hufvudstadsbladet s.16, 24.12.2017.
Kohti sivistystä ja tasa-arvoa. Toim. Pauli Rautama. 2009, Vaasa.
Lag om skolstyrelsen och denna underställd distriktsförvatning. Nr 534/30.8.1968.
Lag om utbildningsstyrelsen Nr 182/1991.
Lag om yrkesutbildingsstyrelsen och distriktsförvaltningen under den Nr 488/10.4.1987.
Lagproposition om utbildningen 86/1997
Lyytinen, Heikki K.: Föredrag om Finlands utbildningsexport. Refererad i mitt blogginlägg på WordPressbloggen Skolhistoriafi. Maj 2017
Lyytinen, Heikki K.: Miksi koulujen tarkastustoiminta päättyi Suomessa aikanaan? Utdelat på VSV:s seniorers seminarium i Jyväskylä, augusti 2014.
Maritzen, Norbert Schulinspektion. Zur Transformation von Government-Strukturen im Schulwesen. In Die Deutsche Schule. Heft 100/2008, S 85-96.
Michelsen, Karl-Erik: Viides sääty. Insinöörit suomalisessa yhteiskunnassa. Tekniikan ja akateemisten liito ja Suomen historiallinen yhdistys. Helsinki 1999.
Nikander, Esko: Kansalaisuus velvoittaa. Maaseudun kansakoulujen piiritarkastajat Suomen kansallisen sovun rakentajina vuosina 1921-1939. Acta Universitatis Tamperensis 549. Tamperen yliopisto, Tampere 1998.
Oldenberg Ines & Overberg Jasmin: Warum wurde die Schulinspektion in Finnland abgeschafft? Eine Analyse aus Expertenperrspektive. In: Zeitschrift für Bildungsverwaltung 31, 2015, 1, S. 19-30.
Overberg, Jasmin: Schulinspektioin als Qualitätsschiherungsinstrument. Eine international vergleichende Fallstudie zwischen Deutschland und Finland, Oldenburg 2014
Overberg Jasmine &Oldenburg, Ines: Transformation von Schulinspektion und Schulaufsicht in Finnland. Auf der Suche nach Inspirationen. In: Journal für Schulentwicklung 7, 2015, 3, S. 26-31.
Rautama, Pauli, Kansakoulujen tarkastus kevätlukukaudella 1950. Länsi-Suomen lääninhallituksen sivistysosasto, Tampere, 2002.
Rautama, Pauli: Kansakouluntarkastajat ja heidän seuraajansa 1885-2009. Kasvatus & aika 3/2010.
Sahlberg, Pasi: How GERM is inffecting schools around the world? The Washington Post 29.6.2012. Citerad I Lohkouttava peruskoulu (Toim. Piia Seppänen, Mira Kalalahti, Risto Rinne ja Hannu Simola). Jyväskylä, 2015.
Sarjala Jukka: Taistelu peruskoulusta ingår i Paluu kansalliseen koulutuspolitiikkaan. Kirjoituksia suomalaisesta koulutuksesta ja koulutuspolitiikasta (toim. Tapio Holopainen, Esko Lukkarinen ja Pauli Rautama) 2002. Vaasa.
Seppänen, Piia; Rinne, Risto: Suomalainen yhtenäiskoulu ylikansallisen koulutuspolitiikan paineissa, teoksessa Lohkouttava peruskoulu (Toim. Piia Seppänen, Mira Kalalahti, Risto Rinne ja Hannu Simola). Jyväskylä, 2015.
Somerkivi, Urho: Helsingin kansakoulun historia. Helsingin kaupungin julkaisuja nro 29. Helsinki, 1977.
Stenvall, Jari & Tihonen, Seppo (toim.) Julkinen hallinto menneisyyden puristuksessa. Tampereen yliopiston hallintotieteen julkaisuja A 4. 1995.
Svenska folkskolans vänners kalender, minnesrunor. Helsingfors 1946.
Temmes, Markku, Ahonen, Pertti, Ojala, Timo: Suomen koulujärjestelmän hallinnon arviointi. Opetusministeriö. Helsinki 2002.
Tuomola, Uuno: Kansakoulutarkastajan kohdistuvista rooliodotuksista, Jyväskylä 1969
Valtion alueellisen sivistyshallinnon virkamiehet VSV ry: Kohti sivistystä ja tasa-arvoa. Vaasa 2009[:fi]Martin Gripenberg
Finlands svenska skolhistoriska förening rf
www.skolhistoria.fi
Tutkimusraportti Suomen kouluntarkastajien merkityksestä koulujärjestelmän kehityksessä:
Tarkastajat olivat kansakoulujen tulisieluja
Olen entinen koulutoimentarkastaja ja runsaan kymmenen vuoden aikana olen tutkinut eri koulutushistoriallisia ilmiöitä. Raporttini ovat pääosin ilmestyneet ruotsiksi julkaisussa nimellä Skolhistoriskt Arkiv ja olen esittänyt niitä eri konferenssissa Suomessa ja Pohjoismaissa. Kirjoitan myös joka kuukausi suomeksi ja ruotsiksi blogin koulutushistoriallisella teemalla. Blogin pääsee lukemaan mm. yhdistyksemme kotisivun kautta. Nyt kohteenani on ilmiönä kouluntarkastus Suomessa.
- Tutkimukseni tarkoitus oli selvittää kouluntarkastuksen vaiheet Suomessa,
- kouluntarkastajien vaikutus koulujärjestelmän kehittämiseen, ja
- syyt, miksi tarkastus lopetettiin.
Menetelmänä olen käyttänyt elinkaariajattelua, jonka mukaan ilmiöllä on esihistoria, alkutaival, muutosvaiheita ja loppuvaihe. Koulutarkastuksen kohdalla nämä vaiheet seuraavat tiiviisti koulujärjestelmän ja koko maan kehitystä.
Tutkimuskohteeksi olen ottanut kansakouluntarkastajat ja tutkimusmateriaalina ruotsinkieliset kansakouluntarkastajat. Ruotsinkielisistä tämä otos on 100 %, mutta kaikista vain n. 10 %. Olettamukseni on, että vastaavat olosuhteet voi todeta suomenkielisella puolella.
Kouluntarkastuksen esihistoria juontaa juurensa Ruotsin 1700-lukuun, jolloin pyrittiin levittämään lukutaitoa kansalaisten kesken. Lailla annettiin vastuu lasten lukukyvystä vanhemmille. Hiippakunnat saivat tehtäväkseen perustaa kouluja alueelleen. Papit piti palkata koulumestarit ja seurata, että nämä suorittivat tehtävänsä.
Ruotsin koulutusjärjestelmä jatkui Suomessa vielä puoli vuosisataa sen jälkeen, kun Suomesta oli tullut Venäjän Suurruhtinaskunta. 1800-luvun keskivaiheella saapui kansakouluidea Suomeen ja ruvettiin perustamaan yksityisiä kansakouluja. Kansakoulujen oppilaiden piti saada sekä sellaisia teoreettisia tietoja, että käytännöllisiä taitoja, joiden siihen aikaan katsottiin olevan välttämättömiä yhteiskunnassa. Uskonto oli niistä vain yksi, lukemisen, kirjoittamisen, laskemisen ja kädentaitojen lisäksi. Kansakoulussa oli alussa vain neljä luokkaa ja sisäänpääsyvaatimuksena oli, että oppilas osasi lukea ja kirjoittaa. Siksi kansakoulun katsottiin olevan korkeampi koulutusmuoto, kuin pitäjän- ja lukkarinkoulut.
Pitkän julkisen keskustelun jälkeen perustettiin Suomeen 1870-luvulla kunnallinen kansakoulujärjestelmä, Kouluylihallitus ja kansakoulunopettajaseminaareja. Uno Cygnaeuksesta tuli ensimmäinen kansakouluntarkastaja, mutta kansakoulujen määrän lisääntyessä tarvittiin lisää tarkastajia.
Kouluntarkastuksen esihistorian jälkeen erotan kolme vaihetta sekä loppuvaihe:
- 1869 – 1918 Venäjän aika, Kouluylihallituksen perustamisen jälkeen
- 1919 – 1939 Sotia edeltävä aika, Kouluhallituksen perustamisen jälkeen
- 1940 – 1970 Sotien jälkeinen aika, ennen peruskoulun käynnistämistä
- 1970 – 2010 Lääninhallitusten kouluosastot, eli peruskouluaika
Alussa kaikille kunnan lapsille perustettiin vain yksi kansakoulu. Siinä opetettiin suomeksi, ruotsiksi, joskus venäjäksikin. Varhaisessa vaiheessa kansakouluntarkastajat huomasivat kuitenkin, että opettaminen useilla kielillä vaati opettajilta liikaa aikaa. Heidän aloitteestaan alettiin jo 1880-luvulla siksi jakaa koulut oppilaiden kielten perusteella. Myös tarkastuslaitos jaettiin vähitellen kielellisesti, jotta suomenkieliset kansakoulut saisivat suomenkielisiä ja ruotsinkieliset ruotsinkielisiä kansakouluntarkastajia.
Käsitteenä kouluntarkastus on Maritzen määritellyt yksittäisten koulujen tarkkailua olemassa olevan tiedon perusteella. Kansakouluntarkastuksen tehtävät määriteltiin kansakoululaissa. Kansakoulunopettajilta puuttui alussa useimmiten virallinen koulutus. Siksi kansakouluntarkastuksen oli oltava perusteellinen ja rakentava. Kansakouluntarkastajan tehtävänä oli seurata ja ohjata opettajia toimimaan seminaarissa opetettujen periaatteiden mukaan.
Venäjällä vallitsi tsaarinaikainen virkamiesvalta, joten kun keisarillinen kansakouluntarkastusjärjestelmä perustettiin, tarkastajille annettiin runsaasti arvovaltaa. He matkustivat jopa parivaljakolla lämmitetyssä vaunussa kunnasta kuntaan tarkastamassa kouluja. Kansakouluntarkastajien tärkeyttä osoitti myös se, että heille uskottiin muitakin tehtäviä yhteiskunnassa koulumaailman ulkopuolella.
- 1870-luvulla: Uno Cygnaeus perusti kansakoulunopettajaseminaareja
- 1880-luvulla: K.V.Forsman perusti kansakouluja
- 1890-luvulla Emil Böökista ja Albert Liliuksesta tuli professoreita
- 1920- ja 1930-luvuilla: Hjalmar Björkwall, Hugo Högnäs ja Johannes Åbonde olivat tärkeitä vaikuttajia, Johannes Qvistista tuli professori.
- 1940- ja 1950-luvuilla: Ernst August Mitts ja Valter Blomqvist olivat tärkeitä vaikuttajia, Gösta Cavonius ja Klas Wallin tulivat Kouluhallituksen ruotsinkielisen osaston osastopäälliköiksi
- 1960 ja 1970-luvuilla: Nils Lindfors, Clara Granberg ja Harri Hoffman osallistuivat lääninhallituksen osastopäälliköinä peruskoulun perustamiseen, Paul Jansson vaikutti ruotsinkieliseen musiikkielämään, Samuel Lindgren ja Lennart Winqvist tulivat Kouluhallituksen ruotsinkielisen osaston päälliköiksi.
Tutkiessani erityisesti ruotsinkielisiä kansakouluntarkastajia, olen kerännyt heidän elämänkertojansa ja todennut, että Venäjän ajan tarkastajista Uno Cygnaus ja K.V. Forsman olivat erityisen innokkaita vaikuttamaan kansakoulujen perustamiseen. Emil Böökistä ja Albert Liliuksesta tuli sen sijaan professoreita.
Uno Cygnaeus, oli jo kansakoulun perustamisvaiheessa 1870-luvulla toivonut, että siitä tulisi maalle yhteinen perustavanlaatuinen koulu. Herrojen ja tavallisen kansan välinen sosiaalinen kuilu oli kuitenkin vielä liian suuri, jotta ajatus silloin olisi voinut toteutua. Kirkon vaikutusvalta jatkui vielä vahvana. Venäjän vallan aikana ehdittiin kuitenkin perustaa paljon kansakouluja. Siinä tarkastajat olivat usein tärkeimpiä innoittajia. Sen sijaan mitään uudistuksia ei kuitenkaan pystytty saamaan aikaan, koska venäläiset pelkäsivät niiden aiheuttavan uudistusvaatimuksia myös muualla suuressa valtakunnassa.
Itsenäistymisen ja sisällissodan jälkeen kansakoulun tärkeimmäksi tehtäväksi tuli herrojen ja tavallisen kansan välisten erojen vähentäminen ja kansan yhdistäminen. Siksi jo kolme vuotta sodan jälkeen otettiin oppivelvollisuus käyttöön vuonna 1921. Kansakouluntarkastajille tuli kova työ vakuuttaa vanhempia ja työnantajia siitä, että lapsille oli hyödyllisempi istua lukemassa koulupenkillä kuin olla töissä pelloilla tai verstaissa. Lukutaidon opettaminenhan oli ollut perheiden tehtävä. Rikkaimmilla perheillä oli ollut mahdollisuus laitaa lapsensa yksityisiin, pienten lasten kouluihin. Siksi tärkeäksi osaksi oppivelvollisuuslaissa tuli pienten lasten koulujen sisällyttäminen kansakouluun alimpina luokkina, 1 ja 2, joissa lukemisen, kirjoittamisen ja laskemisen perusteet opetettiin myös vähävaraisempien perheiden lapsille.
Kansakouluntarkastajat tukivat aktiivisesti oppivelvollisuuslakea ja yrittivät innoittaa kuntien päättäjiä uusien kansakoulujen. Kouluntarkastusta varten laadittiin tarkat tarkastuskaavat. Tarkastajia palkattiin kaikenlaisiin tehtäviin myös koulutussektorin ulkopuolella. Monet olivat pankinjohtajina, kunnanvaltuuston tai seurakuntaneuvoston puheenjohtajina. Toiset olivat sosiaalisesti tai kulttuurisesti aktiivisia paikallisten urheilujärjestöjen perustajina, kirjailijoina tai musiikkielämässä kuorojen perustajina tai kuorojenjohtajina. Monet olivat silloisen opettajalehden päätoimittajia tai tarkastajahdistyksen johtohenkilöitä. Toiset nousivat Kouluhallituksen tai vastaaviin johtotehtäviin. Erityisen tärkeitä ruotsinkielisiä kansakouluntarkastajia olivat Hjalmar Björkwall, Hugo Högnäs ja Johannes Åbonde. Johannes Qvististä tuli professori.
Jo Suomen sodan aikaan 1940-luvulla ruvettiin keskustelemaan yhtenäisyyskoulusta. Sodan jälkeen 1940-luvulla yhteiskuntaluokkien välinen etäisyys oli vähentynyt. Kansakouluntarkastajat työskentelivät kansalaiskoulujen ja maaseudun asukkaille ja vähävaraisemmille perustettujen kunnallisten keskikoulujen perustamisen puolesta. Tärkeitä ruotsinkielisiä kansakouluntarkastajia olivat ennen peruskoulun aikaa Ernst August Mitts ja Valter Blomqvist. Gösta Cavoniuksesta ja Klas Wallinista tuli peruskoulun perustamisen yhteydessä Kouluhallituksen ruotsinkielisen osaston päälliköitä.
1940-luvulla nimitettiin ensimmäinen suomenkielinen naispuolinen tarkastaja. Hän sai vähän ajan kuluttu useita naispuolisia kollegoja. Ruotsinkielisellä puolella Clara Granberg oli ensimmäinen 1970. Tämä kehitys vaikutti myös siihen, että kansakoulun poika- ja tyttöluokista vähitellen luovuttiin. Tämä kehitys saavutti huippunsa 1970-luvulla, kun peruskoulu otettiin käyttöön luonnollisesti yhteiskouluna. 1900-luvun lopussa oli useissa kunnissa aloitettu järjestää esiopetusta 6-vuotiaille. Tarkastajien viimeisempiin tärkeisiin saavutuksiin kuului lausunto yleisen esiopetuksen aloittamisen puolesta.
1960 ja 1970-luvuilla: Nils Lindfors, Clara Granberg ja Harri Hoffman osallistuivat lääninhallituksen varaosastopäällikköinä peruskoulun perustamiseen, Paul Jansson vaikutti ruotsinkieliseen musiikkielämään, Samuel Lindgrenistä ja Lennart Winqvististä tuli Kouluhallituksen ruotsinkielisen osaston päälliköitä.
Kansakouluntarkastajat vaikuttivat siis ratkaisevasti siihen, että
- 1870-luvulla: Kansakouluja perustettiin jokaiseen kuntaan.
- 1880-luvulla: Kansakoulujen opteuskieli määriteltiin.
- Vuonna 1921: Oppivelvollisuus otettiin käyttöön ja pienten lasten koulut yhdistettiin kansakouluihin.
- 1940-luvulla: Kansalaiskouluja ja kunnallisia keskikouluja alettiin perustaa.
- 1970-luvulla: Peruskoulu otettiin käyttöön,
- 1998-luvulla: Yleinen esiopetus aloitettiin 6-vuotiaille.
Keskustelussa peruskoulusta kyseenalaistettiin myös kouluntarkastajien tehtäviä. Kouluhallituksen pääjohtaja Erkki Aho lausui 1975, että kouluntarkastus pitää lakkauttaa. Uno Cygnaeuksen unelma oli toteutunut, koska yleinen perusopetus kaikille maan lapsille oli saatu aikaan. 1980-luvun alussa Kouluhallituksen talousarviota kevennettiin siirtämällä kouluntarkastus Kouluhallituksesta lääninhallituksille, johon muodostettiin kouluosastoja. Tällä tavalla kansakouluntarkastajien suora yhteys Kouluhallitukseen katkaistiin ja tarkastusohjeet purettiin. Perinteinen kouluntarkastus lopetettiin asetuksella vuonna 1987. Läänien lopettamisen yhteydessä vuonna 2010 kouluosastotkin lopetettiin ja jäljelle jäävät tehtävät siirrettiin muille elimille. Tätä aikaa voi pitää kouluntarkastuksen viimeisenä vaiheena. Näin siirryttiin ajan hengen mukaan lupatoiminnasta jälkeenpäin toimivaan arviointitoimintaan.
Syyt miksi tarkastustoiminta lopetettiin:
- 1950-luvulla Kouluhallitus lopetti tarkastuksen valvontavälineiden käytön ja tarkastajien täydennyskoulutuksen,
- 1970-luvulla kouluntarkastus siirrettiin Kouluhallitukselta lääninhallituksiin ja opettajien koulutus seminaareista yliopistoihin sekä kouluissa siirryttiin käyttämään peruskoulun opetussuunnitelmaa viimeistään 1977,
- 1980-luvulla yleisön kielteinen asenne tarkastuksiin ja puoluepoliittiset intressit vähensivät keskushallinnon ohjausta,
- 1990-luvulla tuli valtaan näkemys, että päätöksenteon desentralisointi kouluihin lisäisi heidän vastuutaan opetuksen laadusta ja uudet ja tieteellisemmät arvointivälineet korvaisivat kouluntarkastuksen
- 2010 Lääninhallitukset ja niiden kouluosastot lopetettiin
Oliko Esko Aho sitten oikeassa, että tarkastajat olivat tehneet tehtävänsä, kun peruskoulu perustettiin? Heikki K.Lyytisen mukaan syynä oli poliittinen taistelu vaikutusvallasta peruskoulussa. Taistelun osapuolet olivat kokoomuslaiset, jotka katsoivat peruskoulun olevan keskustalaisten ja sosiaalidemokraattisen pyrkimys kehittää maata tasa-arvoisempaan suuntaan, jossa opettajat olisivat koulutuksen keskipisteessä. Myöhemmin on ilmennyt, että oikeistovoimat perustivat salaseuran, johon kuului useita Opetushallituksen virkamiehiä. Vaikuttamalla opetussuunnitelmiin he jarruttivat kehitystä. Vähän vahingossa tarkastajat joutuivat molempien ryhmien ristituleen. Sosialisteille ja keskustalaisille he edustivat vanhaa hierarkkista ylivaltaa ja kokoomuslaisille he eivät riittävästi tukeneet lahjakkaat ja resurssirikkaat oppilaat suurkaupungeissa.
Kun kävin läpi tarkastajien elämänkertoja, selvisi, että heitä voidaan melko selkeästi jakaa kolmeen ryhmään. Löydetyt ryhmät nimesin urantekijöiksi, idealisteiksi ja yleismiehiksi. Tarkastajista monet kuuluivat kahteen ryhmään. He olivat esimerkiksi sekä idealisteja, että urantekijöitä eikä kaikkia tarkastajia voi lukea kansakoulun tulisieluiksi. Taulukosta näkee, että Venäjän aikana kansakouluntarkastajista suurin ryhmä kuului idealisteihin, peruskoulun aikana sen sijaan yleismiehiin, jotka etenivät yhteiskunnassa usein koulumaailman ulkopuolella.
Ajanjakso urantekijät idealistit yleismiehet
Venäjän aika 5 21 12
Ennen sotaa 0 18 17
Sodan jälkeen 3 2 6
Peruskouluaikana 1 1 15
Yhteensä 9 42 50 N= 51
Prosentti 18 % 80 % 98 %
Tarkastuksesta luopuminen seurasi useita uusia ilmiöitä.
Nyt jälkeenpäin voi todeta, että peruskoulun PISA-tulokset alkoivat laskea 2000-luvulla, kun kouluntarkastuksesta oltiin luopumassa.
- Valitusten ja kantelujen räjähdysmäinen kasvu,
- Tarkastajien mahdollisuudet vaikuttaa peruskoulun varattuihin määrärahoin hävisi,
- PISA-tulokset alkoivat laskea vuoden 2000 jälkeen.
Lähteet:
Aminoff, K.G. Kansakouluasiain Tietokirja sisältäen voimassa olevat asetukset, kiertokirjeet y.m. ennakkopäätöksiä, selityksiä ynnä kaavoja. Helsinki 1914.
Cavonius, Gösta: Folkskollärarnas föregångare i Finland. Klockare och skolmästare under frihetstiden. Helsingfors 1943.
Cavonius, Gösta: Från läroplikt till grundskola, Borgå 1978.
Folkskolförordningen: Hans kejserliga majestäts nådiga förordning angående organisation af folkskolwäsendet i Storfurstendömet Finland. No 12. 11 Maj 1866
Folkskollag 247/1957 Folkskolförordningen 321/1956
Förordning om anordnande av undervisning i det andra inhemska språket och i främmande språk i folkskolan 251/1965.
Förordning om skolavdelning på länsstyrelse. Nr 81/30.1.1970. Ersatt genom Nr 46/14.1.1982.
Förordning om yrkesutbildningsstyrelsen. Nr 687/24.6.1987.
Förordning om överföring av vissa ärenden från skolstyrelsen till länsstyrelserna Nr 82/30.1.1970.
Gripenberg, Martin: Hangossa siirtyminen peruskouluun oli takertua kieliriitaan, ingår i Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seuran vuosijulkaisu 2013, 154-178.
Gripenberg, Martin: Hur gick det med skolinspektionen i Finland? Blogginlägg på WordPressbloggen Skolhistoriafi. Oktober 2014.
Gripenberg, Martin: Två nyländska yrkesskolor utveckling. Ingår i Skolhistoriskt Arkiv nr 34. 59-103. Helsingfors 2015.
Harju, Aaro: Maalaiskansakoulujen tarkastustoimi vuosina 1861-1921. Studia Historica Jyväskyläensis 38. Jyväskylän yliopisto Jyväskylä, 1988.
Harisalo, Risto: Julkinen koululaitos vedenjakajalla:Vapaakuntakokeilun näkymättömät mahdollisuudet, teoksessa Lohkouttava peruskoulu (Toim. Piia Seppänen, Mira Kalalahti, Risto Rinne ja Hannu Simola). Jyväskylä, 2015.
Hoefle, Manfred: Managerism – Corporate Leadership in Discurs, 2010.
Jurama, Veikko; Karttunen, Toivo J.: Kouluntarkastajat. Sattumia ja ajankuvauksia kahdelta vuosisadalta. Jyväskylä, 1990.
Karttunen, M.O.: Kansakouluntarkastajat ja heidän seuraajansa. Suomen koulutoimen piirihallinnon tarkastajamatrikkeli 1861-1980. Turku 1983.
Kevin, Torbjörn: Källskyddet en grundbult. Hufvudstadsbladet s.16, 24.12.2017.
Kohti sivistystä ja tasa-arvoa. Toim. Pauli Rautama. 2009, Vaasa.
Lag om skolstyrelsen och denna underställd distriktsförvatning. Nr 534/30.8.1968.
Lag om utbildningsstyrelsen Nr 182/1991.
Lag om yrkesutbildingsstyrelsen och distriktsförvaltningen under den Nr 488/10.4.1987.
Lagproposition om utbildningen 86/1997
Lyytinen, Heikki K.: Föredrag om Finlands utbildningsexport. Refererad i mitt blogginlägg på WordPressbloggen Skolhistoriafi. Maj 2017
Lyytinen, Heikki K.: Miksi koulujen tarkastustoiminta päättyi Suomessa aikanaan? Utdelat på VSV:s seniorers seminarium i Jyväskylä, augusti 2014.
Maritzen, Norbert Schulinspektion. Zur Transformation von Government-Strukturen im Schulwesen. In Die Deutsche Schule. Heft 100/2008, S 85-96.
Michelsen, Karl-Erik: Viides sääty. Insinöörit suomalisessa yhteiskunnassa. Tekniikan ja akateemisten liito ja Suomen historiallinen yhdistys. Helsinki 1999.
Nikander, Esko: Kansalaisuus velvoittaa. Maaseudun kansakoulujen piiritarkastajat Suomen kansallisen sovun rakentajina vuosina 1921-1939. Acta Universitatis Tamperensis 549. Tamperen yliopisto, Tampere 1998.
Oldenberg Ines & Overberg Jasmin: Warum wurde die Schulinspektion in Finnland abgeschafft? Eine Analyse aus Expertenperrspektive. In: Zeitschrift für Bildungsverwaltung 31, 2015, 1, S. 19-30.
Overberg, Jasmin: Schulinspektioin als Qualitätsschiherungsinstrument. Eine international vergleichende Fallstudie zwischen Deutschland und Finland, Oldenburg 2014
Overberg Jasmine &Oldenburg, Ines: Transformation von Schulinspektion und Schulaufsicht in Finnland. Auf der Suche nach Inspirationen. In: Journal für Schulentwicklung 7, 2015, 3, S. 26-31.
Rautama, Pauli, Kansakoulujen tarkastus kevätlukukaudella 1950. Länsi-Suomen lääninhallituksen sivistysosasto, Tampere, 2002.
Rautama, Pauli: Kansakouluntarkastajat ja heidän seuraajansa 1885-2009. Kasvatus & aika 3/2010.
Sahlberg, Pasi: How GERM is inffecting schools around the world? The Washington Post 29.6.2012. Citerad I Lohkouttava peruskoulu (Toim. Piia Seppänen, Mira Kalalahti, Risto Rinne ja Hannu Simola). Jyväskylä, 2015.
Sarjala Jukka: Taistelu peruskoulusta ingår i Paluu kansalliseen koulutuspolitiikkaan. Kirjoituksia suomalaisesta koulutuksesta ja koulutuspolitiikasta (toim. Tapio Holopainen, Esko Lukkarinen ja Pauli Rautama) 2002. Vaasa.
Seppänen, Piia; Rinne, Risto: Suomalainen yhtenäiskoulu ylikansallisen koulutuspolitiikan paineissa, teoksessa Lohkouttava peruskoulu (Toim. Piia Seppänen, Mira Kalalahti, Risto Rinne ja Hannu Simola). Jyväskylä, 2015.
Somerkivi, Urho: Helsingin kansakoulun historia. Helsingin kaupungin julkaisuja nro 29. Helsinki, 1977.
Stenvall, Jari & Tihonen, Seppo (toim.) Julkinen hallinto menneisyyden puristuksessa. Tampereen yliopiston hallintotieteen julkaisuja A 4. 1995.
Svenska folkskolans vänners kalender, minnesrunor. Helsingfors 1946.
Temmes, Markku, Ahonen, Pertti, Ojala, Timo: Suomen koulujärjestelmän hallinnon arviointi. Opetusministeriö. Helsinki 2002.
Tuomola, Uuno: Kansakoulutarkastajan kohdistuvista rooliodotuksista, Jyväskylä 1969
Valtion alueellisen sivistyshallinnon virkamiehet VSV ry: Kohti sivistystä ja tasa-arvoa. Vaasa 2009[:]